tiistai 22. toukokuuta 2012

Megapostaus

Nou wöris, ahkerasta ompelusta (neljästä paidasta pitäisi napata kuvat ja laittaa tänne, mutta ne on niin ahkerassa käytössä jo, että on koko ajan soossissa tai pesussa..) huolimattaa olen ehtinyt temmeltää myös lankojen ja puikkojen kanssa!Siitä kohta lisää, mutta ennen sitä on pakko laittaa pari kuvaa aamulta, kun leivottiin isomman neidin kanssa niistä eilen Hannalta saaduista kuiva-aineista ihanan suussa sulavia ja ah, niin suklaisia, suklaa cookieseja. NAM! Neiti oli ihan innoissaan, kun kerrankin äiti antoi sekoittaa tarveaineita pitkän tovin (yleensä jomman kumman hermot pettää, kun pitää lisäillä sitä viidettäkymmenettä desiä jauhoa tai suolaa tai kaurahiutaleita tai...) Itsekin nautin neidin kanssa leipomisesta, kun ei tarvinnut lisätä taikinaan muuta kuin margariini (okei, myönnän, käytin voita!) ja kananmuna. Myös cookiesejen pellille asettelussa meillä oli tarkat työnkuvat molemmilla. Minä pyöritin taikinasta palloja ja neiti taputteli ne "lituskalätysköiksi" pellille.


 Ja sitten istuttiin uunin edessä, nenät lasissa ja odotettiin milloin 12 minuuttia on kulunut ja munakello (tai meidän kotona kanakello) kilahtaa. Nam. Nam! Ja vielä kerran NAM!! Ennen pikkuneidin aamupäikkäreitten loppua ehdittiin vielä nauttia isomman neidin kanssa rauhassa herkut maitolasillisten kera (pikkuneiti sai herättyään rinkeliä). Oli niin namia, että näitä tehdään toistekin. Purnukan sisällytluettelo on varmassa tallessa mun reseptivihkon välissä!


Leivontahetken ja pikkuneidin aamupäikkäreitten jälkeen me siirryttiin tyttöjen kanssa takapihalle nauttimaan ihanasta auringosta. Tytöt lapioivat hiekkaa ämpäreihin ja kuljettivat ämpäreitä ympäri pihaa ja pikkuneiti söi taas ehkä puolet hiekkalaatikon sisällöstä. Minä istahdin käsityön ja käsityövihkoni kanssa terassille ja aloin kirjoittaa auki ihka ensimmäistä ihan oikeasti vähän erilaista omasta-päästä sukkaohjettani. Ehkä loppuviikosta voin jo ylpäenä esitellä aikaansaannokseni!


Toukokuussa olen yrittänyt tehdä keskeneräisiä töitä loppuun. Puikkoja on ympäriinsä eri töissä kiinni, ja totesin, että mikäli päästään kesän aikana muuttamaan, on lankoja helpompi muuttaa, kuin kesken eräisiä käsitöitä, joista puikot kuitenkin lähtevät karkuun! Nämä harmaat miesten sukat on aloitettu varmaan kaksi vuotta sitten! Toisesta sukasta puuttui jalkaterä, eikä näitä siis kovin kauaa tehnyt loppuun. Olisi voinut tehdä aikaisemminkin..? Lankana on Novitan Seiskaveikkaa.


Pieni haalari ja takki taas ei kauaa ole ollut keskeneräisenä, langat taisin ostaa  maaliskuun lopussa tai huhtikuua alussa. Nämä on ehkä Myrtille, ehkä jollekin lähipiiriin loppu vuodesta syntyvälle pienelle (eilen kuulin taas ilahduttavia raskausuutisia, oikein kaksin kappalein!) Näitä pieniä vaatteita on ihana tehdä. Aikaa ei kulu paljon, eikä lankaakaan! Nämä on Novitan Nallesta.


Nämä saapassukat neuloin jo viime vuoden tammikuussa, mutta myöhemmin alkoi häiritsemään kun toinen sukka oli isompi kuin toinen. Vasta nyt jaksoin pereshtyä asiaan, ja löysin syyn suuruuteen. Toisen sukan jalkaterä meni kokonaan uusiksi kantapohjaa myöten. Päälimmäinen sukka on siis se uudestaan neulottu. JÄlki on vähän nypyistä, kun lanka oli ehtinyt jo seprentinöitymään, mutta eiköhän tuo käytössä kulu samannäköiseksi, kuin alempi sukkakin. Näistä sukista tyli hyvä mieli. Muistinvirkistykseksi vielä mainittakoon, että kyseessä oli Novitan Nalle -lanka.


Henkselihousut saivat vihdoin asiaankuuluvat napit. Ihan tavallisia puisia nappeja menin ostamaan, mutta miten kukaan olisi voinut kieltäytyä näin söpöisistä sydännapeista? Kysynpä vaan!


Loppuun vielä kuva lahjasta, jonka sai viime viikolla appivanhemmiltani iän karttumisen kunniaksi. Ihanan pehmeää Abuelita Baby Merino Lace -lankaa. Hiukan syyhyttäisi jo päästä tästä jotain tekemään, mutta mitä? Ideoita? Ja ehkä sitten vasta muuton jälkeen..?


3 kommenttia:

  1. Coockie-reseptiä jakoon mulle myös! ;)
    Ja noi Myrtin henkselihousut on vaan niin ♥

    VastaaPoista
  2. Onpas ihnia tuotoksia ja mäkin haluun reseptin :)

    VastaaPoista