keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Saapassukat ja lapsen pipo

Loppuvuodesta huomasin lemppari pitkävartisten sukkieni vetelevän viimeisiään. Pohjissa oli useita reikiä, joita ei enää kannattanut harsia ja varretkin alkoivat mystisesti hajoilla. Surutyö ja luopuminen alkoi kun uudet, väriä lukuun ottamatta identtiset sukat hyppäsivät puikoille. Ohjetta en tarkoituksella lähtenyt etsimään mistään, vaan laskin vanhoista sukista silmukkamäärän ja tein sukat sen mukaan. Saapassukat kannattaisi tehdä paksusta langasta, mutta koska vanhat sukatkin olivat Novitan Nallesta, niin tälläkin kertaa päätin tehdä totuttua ohuemmat saapassukat!


Kun sukat valmistuivat, eikä kastemekon jatkaminen vieläkään napannut, hypistelin hetken aikaa DROPSin Eskimo Print lankaa ja päätin katsoa Garnstudion sivuilta löytyisikö lapselle mitään nopeaa ja helppoa ohjetta, johon saisin langan tuhlattua. Pienen penkomisen jälkeen löysin ihanan pipo-ohjeen, ja neuloin taaperolle pipon päikkäreitten aikana.

Tein pipon pienimmällä, n. 3-5-vuotiaalle sopivalla ohjeella, mutta ainakin meidän alle 2-vuotiaan päähän se on juuri passeli! Väliin vaan kypärämyssy, niin ei pitäisi ulkona tulla korville kylmä!

5 kommenttia:

  1. ihana pipo! ja myös kaikkea muuta ihastuttavaa oot saanut aikaiseksi!! vähänkö oon kateellinen sun kädentaidoista! :)

    VastaaPoista
  2. kiitos :)

    pipoa oli niin kiva tehdä, että harmittaa ettei lanka riitä enää toiseen... enkä kyllä tiedä mitä edes tekisin sillä toisella pipolla :D

    VastaaPoista
  3. Heippa! Tulin kertomaan, että luen blogiasi ja olen hyvin ylpeä tähän astisista saavutuksistasi. ;) Olen myös hyvin kade tuosta piposta, on se niin söpön näköinen (kuten myös pipon kantaja)! Vaikka onhan mullakin sun tekemä pipo. :) Täällä jo joku paikallinen ehti ihmetellä, miten kukaan voi semmoista osata tehdä.

    Keep up the good work! Ja toivottavasti kastemekkokin kiinnostaa sen verran, että ehtii käyttöpäivään mennessä valmistua.

    VastaaPoista
  4. heh, ihana ellunen. kerro sille ihmettelijälle että mulla on taikakädet ;)

    kastemekko saa kyytiä taas tänään kun muita keskeneräisyyksiä ei oo saatavilla... jos vaikka se vauksikin sitten intoutuisi saapumaan paikalle (jos se vaikka vaan odottelee että äiti saa kastemekon valmiiksi!)

    VastaaPoista
  5. Oi ihanaihanaihana pipo ja sen kantaja (ja tekijä)!

    VastaaPoista