maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kevätsiivous

Hairahduin lauantaina siivoamaan käsityöhyllyäni. 
Mies ja isompi neiti jähtivät pilkille ja pikkuneiti nukkui takapihalla päikkäreitä, joten ajattelin että minulla on tunti tehokasta aikaa saada joku järki lankojen ja puikkojen sekamelskaan. Tunti ei ihan riittänyt, joten pikkuneiti sai luvan nukkua vähän pidemmät aamupäiväpäikkärit!


Oon useasti saanut kuulla olevani onnekas, kun mulla on olohuoneessa yksi hylly ihan vaan langoille ja neulontatilpehöörille. Ehkä olenkin. Vaadin sen itselleni kun mies antoi langoille lähtöpassit 
 vaatehuoneesta.


Ihan ensimmäiseksi piti tietysti pyyhkiä pölyt hyllystä. Kuvan nappasin ihan vaan siistä yksinkertaisesta syystä, että pölyrättinä oli tälläkertaa mun lempparirätti, jonka voitin Hippiäisen pesäpuun arvonnasta. Rätti on bambukangasta ja juuri täydellinen! Vaikka meidän kaikki muutkin rätit ovat bambuisia (ommeltuja tai neulottuja), niin kuosinsa takia tämä vie kaikista voiton!


Miksi käsitöiden langat aina sekoittuu keskenään? Ja miksi jokaisesta kerästä jää aina n. 1,5metrin pätkä, josta ei enää saa mitään järkevää? Näitä juttuja mietin kun kävin noita pienempiä koreja läpi. Kahdessa valkoisessa korissa on nyt ne pikkujämät, josta on kai pakko tehdä isoäidinneliöitä. Vai onko jollain parempia ideoita? 


Tässä on hylly siivottuna.
Ylhäällä on pikkujämät, kerä Jussia (joka päätyy puikoille ihan näinä päivinä..) ja kaksi nippua vironvillaa. Keskimmäisessä hyllyssä on neulelehtiä, -kirjoja, -monisteita ja pari vihkoa ideoimiseen. Sinisessä korissa on puikkoja, neuloja, nappeja ja muuta tarpeellista ja asiaankuuluvaa. Alimmalla hyllyllä on nyt työnalla olevat työt. Vihreässä korissa on muutama työ vielä lisää.


Kolme laatikkoa hyllyn alla ovat alimmasta ylimpään ovat valmiille töille (siis niille, jotka eivät vielä pääse käyttöön, mutta jotka kovasti jo odottavat käyttöönottoaan..), langoille (tästä on karsittu ne minijämät) ja keskeneräisille töille.

Yllätyin kun huomasin miten vähän mulla oikeastaan on lankoja. Ja hyvä niin! Ei näin pieneen kotiinn ihan oikeasti kannattaisi kauheasti ylimääräistä hankkiakaan!

3 kommenttia:

  1. Olipas kiva postaus. Tuota siivousta saisin minäkin tehdä omalla tontillani. Ja juurikin oikein että vaadit itsellesi, siis langoille, sen ihan oman tilan =D

    VastaaPoista
  2. Oi, oot kyllä onnekas ton tilan kanssa.. Nimimerkillä "Mulla tuo kaikki on tungettu yhteen sängynaluslaatikkoon ja epämääräisiin keskeneräisten töiden nyssäköihin pitkin tätä huikeaa parinkymmenen neliön tilaa" ;)

    VastaaPoista
  3. Seuraavassa kodissa en aio tyytyä vähempään kuin kokonaiseen huoneeseen! (Jonne toki mahtuu myös kankaat, saumuri ja ompelukone, jotka nyt joutuvat asumaan vaatehuoneessa.. ) :D

    VastaaPoista