sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Korjausflow

Tiedättehän sen jokaisen ompelevan äidin aarrekätkön? Korjattavien ja keskeneräisten vaatteiden pinon? Minun pinoni pienentyivät viikonlopun aikana hujauksessa. (Rehellisyyden nimissä, pinossa on vielä materiaalia useammallekin viikonlopulle!)

Perjantaina Postin huomasta löytyi Kestovaippakaupan paketti neppeineen. Sain nepitettyä (helmikuussa?!) ompelemani bodyt. Oranssiin auto-bodyyn ei riittänyt kangas hihoihin, joten surautin hihoiksi kangasta miehen vanhasta paidasta. Koko on 74, eikä todennäköisesti mene enää montaa viikkoa, hihat ovat nyt jo turhan lyhyet.


 Dinosaurus-bodyn ompelu ei sujunut strömsöläisittäin. Surautin takakappaleen iloisesti väärinpäin, ihmettelin sen jännää muotoa, parantelin sitä saksilla... ja tajusin vasta alaosan resoria ommellessani, että nyt ei kaikki mennyt niin kuin piti. Hupskeikkaa! Onneksi Pikkumies ei ole erityisen reidekästä mallia.



 Korjattavien pinossa viime kesästä saakka majaillut keltainen lammas-paita oli alun perin Isomman neidin. Siitä purkautui ensimmäisen käytön yhteydessä pääntien kanttaus. Tämä on ehkä viides ikinä ompelemani trikoo paita, ja pääntien kanttaus oli ommeltu niin monella tavalla väärin, että nyt hymyilyttää. Tänään purin vanhan viritelmän ja ompelin tilalle uuden resorin. Pienempi neiti ihastui uuteen paitaansa heti!


 Korjattavien pinosta löytyi myös ensimmäinen trikoopaita, jonka olen koskaan ommellut! Siinäkin mätti suunnilleen kaikki. eniten liian avonaiseksi ommeltu kirjekuoripääntie.  Purin koko paidan atomeiksi ja ompelin sen uudestaan. Havaitsin, että kankaat oli ehkä leikelty alunperinkin hiukan hassusti, mutta ihan kiva tästä paidasta silti tuli. Jää odottamaan Pikkumiehen kasvamista.


 Viimeiseksi valmistui Pikkumiehen "biitsipöksyt". Kaava on OB:n Little Rabbit (1/12) , koko 80. NÄmä eivät keskeneräisten pinossa ole kauaa ehtineet mehustua, Kankaat kleikkasin viime kuun lopussa. Sopivan kokoisten housujen pino vaan pienenee viikko viikolta, näillä alkoi olla kiire!


Edit.
Ihan unohdin, että Pienemmän neidin lemppari, heppapaitakin tuli korjattua. Saksilla saa kivaa jälkeä aikaan, ja tuorein vekki saatiin korjattua melko näkymättömäksi vanhalla kunnon siks-sak-ompeleella. Lastensakset pääsevät taas hetkeksi jäähylle.



Onkohan käymässä niin, että puikot olisi jäämässä kesätauolle? Ompeleminen tuntuu taas pienen tauon jälkeen kivalle!

2 kommenttia:

  1. Voi miten tuttua, mulla kanssa kerääntyy sekä korjattavia että jostain syystä kesken jääneitä (yleensä jokin ärsyttävä moka..)
    Ahkera oot ollut! :)

    VastaaPoista
  2. Joo, ärsyttävien mokien takia mullakin päätyy moni käsityö tohon keskenjääneiden pinoon. Harmi sinällään, koska sitten kun työhön taas tarttuu, niin siihen ei kullukaan paljoa aikaa. Ja voi käydä niin, että se vaate onkin jo käynyt pieneksi...

    VastaaPoista