maanantai 31. joulukuuta 2012

"Mä ihan nopeesti vaan surautan.."

Oon aikaisemminkin todennut, että ikinä ei pitäisi "ihan nopeesti vaan surautella". Siitä ei seuraa mitään hyvää. 

Eilen piti saada pikkumiehelle jotain päälle pantavaa kummitädin synttäreille. Kangasta oli jos vaikka mitä ihanuuksia, joten päätin käyttää aamupäikkäriajan bodyn ompeluun. Leikkasi kolmesta eri kankaasta bodyihin osat, jotta myöhemmin voisin surauttaa kaksi muutakin bodya samalla, hyväksi havaitulla kaavalla. Leikkaaminen meni vielä ihan nappiin, mutta se surautteluvaihe ei. Punaisessa autobodyssa on varmaan kaikki saumat ommeltu vähintään kahteen kertaan!


Koska autobody aiheutti niin paljon päänsärkyä ja hermojen menetystä, oli välillä pakko ommella jotain muuta, jotta hermot jäähtyisivät. Oheistuotteina valmistui sitten myös työkalubody ja junabody.

Kaikkien bodyjen kaava on OB 6/12-lehdestä raglanhihainen body, Kisuliini. Trikoot on tilattu Kestovaippakaupasta ja resori on Myllymuksuilta.

3 kommenttia:

  1. Hei!
    Tänään tuli viimeinen paketti ja voi miten ihana sisältö, aivan ihanat sukat ja lanka ja muutkin. Kiitos kaikista paketeista,mieleisiä ovat kaikki olleet!!! Kiva blogi sulla,täytyy ruveta tutkiin tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tuli perille :) Ja mahtavaa että olet tyknnyt paketeista!

      Poista
  2. Eksyin tänne linkkien kautta, ja silmät vaan pyörii: teit sitten tollaset! Jäis monelta tekemättä :O Hienoja, ihania, osaisinpa! Tai löytäisinpä edes ompelukoneen ammoin kadonneen polkimen :)

    VastaaPoista