maanantai 26. marraskuuta 2012

Laiskottelija

Laiska päivittäjä tässä päivää!

Ensin kaksi kuvaa töistä, jotka valmistuivat jo syyskuussa. Sormettomat käsineet on tehty Salaiselta Neuleystävältä saadusta keltaisesta Dropsin Merino Extra Fine -langasta. Olivat kovassa käytössä koko lokakuun!


 Pitkävartiset piirakkasukat on neulottu Novitan Seiskaveikasta sukkalehden ohjeen mukaisesti (lisäsin varteen vähän pituutta!). Nämäkin ovat olleet ahkerassa käytössä koko syksyn kotimme lämmitysongelmien johdosta.


 Lapsen kauluri ja "noin 2-vuotiaan sukat" on neulottu Teeteen Pallas -langasta. Kaulurin ohje on hyväksi havaittu ja keksitty omasta päästä. Vihreät junasukat valmistuivat Dopsin BabyMerinon jämistä.


Jämäprojektina olen tehnyt myös muutamat Apupuput, mutta ne muuttivat jo uuteen kotiinsa ja kuva jäi ottamatta. Harmi!

3 kommenttia:

  1. Piirakkasukkien kuvio näyttää aina vain kauniilta. Itsellä jo kahdet sukat tehtyinä, mutta molemmat lahjoiksi. Itselle pitäisi vielä saada. :)

    VastaaPoista
  2. Saat kyllä opettaa mut tekemään tommoset piirakkasukat!

    VastaaPoista
  3. Vautsi, miten hienot kämmekkäät. Pitänee laittaa tuo malli omillekin puikoille, kunhan tästä jouluneulomisesta ensin selvitään. :)
    t: Sny

    VastaaPoista