torstai 10. huhtikuuta 2014

Tipuja ja sukkia

SNYn huhtikuun paketti oli ihanan keväinen ja pääsiäisä
(Onko se edes sana? Ei taida olla!)
Ja siitä on saatu valmistakin jo!

Tipuset eivät ole vielä ihan valmiita, mutta täytettyjä jo kuitenkin!
Näitä on leivinuunin päällä tönöttämässä jo seitsemän ja kahdeksas on työn alla.
Siivet, silmät ja nokka puuttuu vielä kaikilta.
Tipun ohje on mukavan simppeli, ei tarvi turhia pohdiskella ja laskeskella.


Kirjavasta Taika Nallesta ja jämälankalaatikosta löytyneestä valkoisesta Nallesta neuloin vikonlopun aikana itselle iloiset villasukat rikotuilla silmukoilla. Suuntaa-antavat ohjeet löytyi Ravelrystä.



Ja voi tätä valon määrää! 
Töitä voi kuvata sisälläkin, eikä niiden väri kuvissa vääristy!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Pieni, rakas kalamies

Nyt en kyllä sanattomuuttani meinaa osata mitään kirjoittaa.
Onnellinen olo.

Tämä pieni kalapeitto on ollut valmiina jo tovin, 
mutta olen säästellyt sitä erityistä tilannetta varten.
 Erityinen tilanne tuli eilen, kun minusta tuli ensimmäistä kertaa Täti,
ja rakkaasta pikkuveljestäni Isä.
 
Alkuvuodesta tiedustelin tulevilta vanhemmilta, saisinko neuloa pienelle ihmiselle oman peiton.
Sain luvan, ja veljen kanssa yhdessä valitsimme peittoon värit.


 Langaksi valikoitui Schachenmayrin Egypto Cotton, 100-prosenttinen puuvillalanka, 
joka oli miellyttävää neuloa ja ihanan pehmeää. 
Kevätvauvalle puuvilla tuntui oikeammalta ratkaisulta, kuin villa. 


Tädin pieni ihme saa myös asianmukaiset sukat, mallia juna.
Samanmoisilla sukilla on muistettu montaa muutakin lähipiirin vauvaa.
Sukka on täydellisen mallinen, ja pysyy mukana kovemmassakin menossa.


Junasukat neuloin pienestä ja söpöisestä My First Regia -kerästä,
josta veljeni tiedusteli, mahdanko tietää, että pieniä sukkia voi neuloa myös isoista keristä.
Voi, voi, mutta kyllä kai Tädilläkin on lupa vähän höpsähtää pienen ihmisen takia?


Pingviinikortti lähtee oheistuotteidensa kanssa Turkuun viikonloppuna.
Pitääköhän laatikkoa vähän suurentaa, jos mukaan eksyykin vielä yhtä sun toista pientä ja ihanaa..?

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Sukellusveneitä

Ostin syksyllä Kankaiden Yöstä pätkän Noshin Sukellusveneitä.
Oli aika iso pätkä, sillä siitä sai vaivatta leikeltyä kaksi paitaa koossa 92 ja 98 ja 
bodyn koossa 56.

Pienemmän paidan surautin pukinkonttiin kummipojalle.
Samalla valmistui omalle Pikkumiehelle kaksi paitaa.
Kaavana Mr. Bear (OB 6/13).



Isompi paita valmistui viime viikolla Pikkumiehen akuuttiin paidantarpeeseen.
(Miten kaikki vaatteet jää aina samalla hetkellä pieneksi?! Kysynpä vaan!)
 Kaavana OB:n Rascal -raglanhihainen t-paita (4/13). Paita on vielä ehkä aavistuksen verran liian iso, mutta ei niin iso, että menoa haittaisi. Näissäkin kuvissa pötkitään kameraa pakoon.



Bodyn leikkelin ja ompelin oman Pikkumiehen paidan kanssa samaan aikaan.
Kaavana OB:n Happy Squirrel (1/12) , hyväksi havaittu ja toimiva!


Hihoja muokkasin Kiikkusaaren Marian vinkeillä käännettäviksi, 
niin ettei raapimisenestotumppuja tarvitse. Simppeliä ja nättiä.
 
Tämä body on kolmannelle tärkeälle miehen alulle, kunhan malttaa saapua maailmaan <3

Muokattu 8.4. Eipä tarvinnut pientä kauaa maailmaan vartoa.
Minusta tuli täti viime yönä pienelle pojalle <3

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Lintuja mekossa

Tilasin helmikuussa Noshin kotimyyntikutsuilta kasan kankaita. Yksi himoitsemistani kankaista, vaalea turkoosi/ grafiitti Niityllä oli loppu.
Harmitti hirveästi, sillä näin jo mielessäni juuri tästä nimenomaisesta 
kankaasta ommellun mekon Pienemmän Neidin päällä.

Viime viikolla löysin sattumalta Neenuskalta tämän himoitsemani kankaan,
ja laitoin sen tilaukseen.
Voi, ilon päivää!!


 Eilen sain mekon valmiiksi, mutta Pienemmän neidin palaute olikin aika karua: "Tämä on ruma ja väärän värinen!" Mitä ihmettä?! Ihan vieras tilanne!


Tänään, päikkäreitten jälkeen mekko olikin jo hyvä, ja prinsessalle ihan sopiva. No tottakai on! Kertoohan sen jo kaavan nimikin: Princess Castle -kietaisumekko (OB 4/13).


Taskutkin kuulemma on kivat, niihin voi piilottaa aarteita ja timantteja!

Huhtikuun paketti

Oltiin eilen illalla lähdössä perheen kanssa kirjastoon, kun sain sähköpostia Emolta.
Postissa on kuulemma paketti minua odottamassa.
Koukattiin kirjastoon siis postin kautta!

Miestä nauratti autossa, kun revin paketin teippejä irti väkivalloin.
Pakko oli saada tietää heti välittömästi mitä SNY on minulle lähettänyt.



 Paketista löytyi (Taikapallon lisäksi) kaksi kerää Novitan Aloe Nallea, keltainen ja oranssi, ohjeet neulottuun tipuun, keltainen kynttilä, Suuri Käsityö -lehti ja pussillinen Tipu -suklaakarkkeja.

Lehdestä löysin muutamia loisto-ohjeita. Taidan surauttaa kesän juhliin mekon!


 Avaamattomasta Taikapallosta en saanut hyvää kuvaa, kännykän kamera suhrutti sen täysin.
Taikapallon sisuksista löytyi pääsiäismunia koriseiksi, kaksi pussia rairuohon siemeniä, pussi vanua täytteeksi tipuihin, askartelusilmiä, kolme Pääsiäispatukkaa ja kaksi itse tehtyä patalappua.
Koko komeus oli kääräisty kirjavaan Novitan Taika Nalleen.

Vihreä patalappu on toiselta puolelta oranssi.
Tulee kyllä heti käyttöön, on niin nätti.

Tytöt pyysivät toista patalappua omiin keittiöleikkeihin, mutta en vielä tiedä raaskinko antaa. Pysyyköhän nuo hapsuttavat langat miten pitkään niitten leikeissä mukana?


Lopuksi vielä kuva paketin mukana tulleesta kortista.
Minusta tämä on tosi kaunis!

Kiitos SNY, ja toivottavasti paranet pian sitkeästä flunssastasi!

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Ettei tulis kylmä

 Ensimmäisessä kuvassa on pino joulun aikaan valmistuneita, silloin vielä päättelemättömiä tekeleitä. Pinon alimmaisena on sinapinkeltainen lettikaulahuivi. 
Tykkäsin väristä ja langasta, mutta en valmiista tuotoksesta.


Viime kuun alussa purin kaulahuivin ja tein tilalle jotain paljon simppelimpää. Tuubihuivi/hartianlämmitin paksuilla puikoilla ja ainaoikeena. 
Tästä ei käsityö voi helpommaksi muuttua.
Kun lanka loppui, ompelin huivin päät yhteen.


Tämän kevään ykköshitti näyttää hyvältä ja lämmittää sopivasti.

Niin, ja se lanka oli tosiaan Schachenmayrin Bostonia,  
joka tarttui mukaan viime syksyisellä Karnaluksin vierailulla.
Puikkosuositus 7-8mm.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Sukkasillaan

Sukkia on puikoilla koko ajan. Pääasiassa tarpeeseen, mutta usein myös ihan siksi, että keskeneräistä sukkaa on helpompi kantaa mukana, kuin vaikkapa keskeneräistä aikuisen villapaitaa.

Välillä sukat jopa tulevat valmiiksi!
(yleensä siinä kohtaa tosin into lopahtaa, ja päätteleminen vie aikaa useamman viikon..)

Nämä sukat valmistuivat muutama viikko sitten Viitasaaren reissulla. Ajettiin ilman lapsia useampi tunti suuntaansa ja tiesin, että saan neuloa rauhassa koko automatkan.

Lankana Austermannin Stepin jämät. Koko n. 25, eli Pikkumiehen jalkaan passeli.


 Pikkumiehen villasukat ovat suureksi osaksi siskojen perintoä, ja väritykseltään melko tyttömäisiä. Vielä ei menoa haittaa, vaikka sukat onkin pinkit, mutta tulevaa ajatellen päätin kuitenkin tehdä toisetkin "poikaväriset" villasukat. Lankana Snyltä saatu Novitan Nalle.

 
Koko on suunnilleen sama, vaikka malliltaan sukat ovatkin erilaisia. 
Tykkään ehkä kuitenkin enemmän neuloa sukkia ohuemmasta langasta (ohuemmilla puikoilla).


Tietokoneen syövereistä löytyi myös sukkakuva joulukuulta. Nämä Schachenmayrin Regia Safarista neulotut sukat päätyivät pukinkonttiin. Isomaat Isommalle neidille, pienemmät Pienemmälle neidille. Pyynnöstä tein, ja tuli hyvä mieli, että toivoivat pukinkonttiin nimenomaan villasukkia.


 Löysin myös kuvan ystävälleni kiitokseksi tekemistä villasukista. Lanka oli jotain ihanan pehmoista alpakkaa, mutta en enää kuolemaksenikaan muista mitä. 
Ohje on Novitan sukkalehden Piirakkasukka.


 Syksyn aikana neuloin myös paksummasta Austermannin Stepistä itselle perusvillasukat.
Taustalla näkyy myös verho, jonka sain vihdoin syksyllä ommelluksi, projekti kesti yli puoli vuotta.


Sukkia on kiva neuloa. Jos pitää valita sukan ja lapasen välilät, valitsen ehdottomasti sukan. 
Lapasen peukun kanssa menee hermo. Joka kerta.