sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Hyvää isänpäivää!

Isänpäiväähän vietettiin jo vuoden lopussa,
mutta miehen isänpäivälahja jäi päivittämättä Jämälankalaatikkoon!

Olen montamontamontamontamonta kertaa tahtonut neuloa miehelleni 
( joka muuten on loistava isä meidän lapsille!) villapaidan.
Edellisen neuloin joululahjaksi miehen ollessa armeijassa. Siitä on jokunen tovi.

Vihdoin löytyi malli, joka miellytti sekä neulojan, että saajan silmää!



 Syksyllä törmäsin jossain neuleblogissa Veera Välimäen Nappipaitaan
Rakastuin, ja näytin kuvia paidasta miehelle.
Sain luvan tarttua puikkoihin!


Ennen puikkojen valintaa oli vielä löydettävä täydellinen lanka. Sen edellisen villapaidan neuloin seiskaveikasta, eikä käyttäjä oikein pidä sen karheudesta. Kutittaa kuulemma ikävästi.

Ohjeessa mainittu The Plucky Knitter Plucky Rustic oli minulle täysin vieras lanka, joten pitkällisen pohdinnan ja nettishoppailun tuloksena päätin tilata paitaa varten Cascade Yarnsin 220 Heathers -lankaa 8013 walnut-värinä.
 


Ja sitten heilui puikot! Nämä Cascaden langat on niin ihania neuloa! Hämmästyn joka kerta! 
Eihän mikään lanka voi samaan aikaan olla näin jämäkkä ja pehmeä!

Niin siitä langasta vaan tuli paita! Eikä mikä tahansa paita, vaan ihan nappi valinta!
Napit kävin ostamassa paikallisesta nappikaupasta, jossa on laaja skaala nappeja (ja niin paljon muutakin!). Jos sieltä ei jotain löydy, niin sitä "jotain" ei tarvita.


Saaja tykkäsi.

PS. Edelliset miehelle neulomani villasukat 
(taitavat muuten olla samaisen armeijavuoden tuotantoa) 
alkavat osoittaa kulumisen ja rikkoutumisen merkkejä. 
Saisinkohan seuraavaksi luvan neuloa villasukat?

2 kommenttia:

  1. On kyllä hyvännäköinen paita! Yksinkertainen mutta pienillä jutuilla saatu kivoja yksityiskohtia. :) Itsellä ei hermot kestä noin isoon työhön.

    Ensi kuun paketti on kohta kasassa, onko jotain toiveita? Pääsiäinen oli aiheena, ja kerroit että kyseinen juhla on lempparisi eli: onko toiveita siihen liittyen esim. "kyllä pääsiäiskoristeita saa laittaa" vai "ei ei missään nimessä, niitä on jo yli tarpeiden"? :)

    T: SNYsi(32.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tää on ehdottomasti yksi mun lempparitöistä. Ihailen aina tota raglansaumaa olkapäällä kun mies kävelee ohi :D

      Sain sun kortin tässä jonain päivänä, kiitos siitä. Nostin sen jonnekin jemmaan, kun tytöt olivat siitä liian kiinnostuneita. Tarkoitus oli napata siitä kuva ja vastata kysymykseen. E kyllä enää kuolemaksenikaan muista, missä se jemma on! Mutta voin vastata tässä: tykkään tosiaan pääsiäisestä kovasti ja paljon! Pääsiäiskoristeita ei voi olla liikaa, mutta ne sellaiset pienet pörröiset tiput eivät selviä meillä. Viimeisen neljän vuoden aikana ne on usein joutuneet lasten suuhun, ja uskon että tuo Pikkumies vaanii tipusia tänäkin pääsiäisenä. (Kaikkihan sillä menee muutenkin suuhun, mutta niitä limaisia karvakasatipuja ei suun jälkeen enää saa millään kuosiin :D)

      Poista