keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Pääsiäisen tilkkuja ja pieniä sukkia

Pääsiäinen vietettiin mökillä hyvässä seurassa. En tahtonut ottaa mitään suurta työtä mukaan, vaan päädyin ottamaan kassillisen jämälankoja ja muutamat bambupuikot. Alku vuoden olen neulonut tilkkuja aina silloin tällöin, kun aikaa mihinkään "kunnon työhön" ei ole riittänyt. Mökillä kartutin siis tilkkuvarastoani. Vuoden lopussa on tarkoitus tehdä tilkuista iso ja monenkirjava tilkkupeitto!


Kaikki kuvan tilkut on neulottu Novitan nallesta. Vihreä tilkku on neulottu ainaoikeana kulmasta kulmaan, tumman harmaassa on kokeiltu pitsikuviota ja punaiseen tein kaksi päivää purjeita (kiitti vaan, Päivi!). Kuvan alimpaan tilkkuun kokeilin hirsimökki-tekniikkaa, mutta sininen lanka loppui kesken. Uskon kuitenkin että löydän sitä lisää jämälankalaatikosta kunhan kunnolla penkaan.


Pieniä sukkia valmistui pääsiäisen aikan kaksi paria. Ylemmät on neulottu Austermannin Step -sukkalangasta, joka on mielestäni ehkä parasta sukkalankaa. Ja alemmat taitavat olla Novitan Nallea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti