perjantai 18. maaliskuuta 2011

Kirjanmerkkejä ja pieniä sukkia

Pari tuntia viimeisimmästä merkkinnästä alkoi tapahtumasarja, joka johti siihen ettei blogia ole hetkeen päivitetty. Toinen tyttäremme syntyi 5.2. hieman yli puolen yön. Käsitöitä olen perheenlisäyksestä huolimatta ehtinyt tehdä. Blogin päivittämiseen ei vaan meinaa riittää aika!

Kirjavat kirjanmerkit ovat loistava tapa käyttää jämälnakaa josta oikeasti ei enää mitään muuta saa. Kirjavaa lankaa en osaa käyttää edes sukkien raitoina, mutta kirjanmerkkinä tökerön kirjava lankakin näyttää hyvältä. Veikkaan langan olevan jotain Novitan lankaa joltain vuodelta ”melko kauan sitten”. Muistan tehneeni langasta villapaidan. Tämä lanka oli sitten tässä.



Pieniä sukkia puolestaan syntyi 21tunnin pituisella vauvan hakureissulla. Osastolla vauvan kanssa oli tylsää ja aika piti saada jotenkin kulumaan. Henkilökunta kävi aika ajoin vitsailemassa että en ehdi kotiutumissukkia saada valmiiksi ennen kotiutumista muutaman päivän päästä. Sukkia valmistui viisi ja kotiuduttiin pari vuorokautta ennen alkuperäistä suunnitelmaa. Lankana on Novitan Nalle.


Myös kastemekko valmistui ajoissa ristiäisiin. Pikku-Varpu sai nimen viime sunnuntaina. Kastemekolle teen ihan oman päivityksen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti