maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kastemekko

*Syvä huokaus*

Olen tehnyt meidän kaikille lapsille omat kastemekot. Isomman neidin kastemekko valmistui jo ennen raskautta (ai mikä vauvakuume?!), pienemmän neidin kastemekko valmistui ristiäisiä edeltävänä iltana. Tänään sain valmiiksi Myrtin kastemekon. 

Mikä ajaa virkkaamista vihaavan ihmisen virkkaamaan kastemekkoa..? Äidinrakkaus? Raskaushormonit? Muu, mikä?

Kastemekko
Aloitin kastemekon virkkamisen varmuuden vuoksi ajoissa. Kuukautta ennen raskautta. Kuvittelin saavani tämän myös valmiiksi reilusti aikaisemmin, mutta tuo virkkaaminen.. huh!

Yläosa
Pikkuisen pääsin myös neulomaan! Tosin vain mekon yläosan verran. Ja sekin piti tehdä kahteen kertaan, kun ensimmäisellä kerralla silmukkamäärissä ei ollut järjen häivää (ohjeessa todettiin, että etukappaleeseen tulee 40 silmukkaa ja heti seuraavassa lauseessa, että etukappaleeseen pitää varata 48 silmukkaa.. olin hämilläni.) Toissa iltana purin koko yläosan ja neuloin sen uusiksi, oikeaa hihaa virkkasin melkein koko eilisen päivän. Ohjeissa ei siltäkään osin ollut mielestäni järkeä, joten sovelsin..

Lähikuvaa helman virkatusta kukkakuviosta
 Sovelsin ohjetta myös monessa muussa kohtaa. Helma olisi kai pitänyt tehdä tasona, eikä pyörönä. Ehkä? Ei selvinnyt ohjeesta. Kaula-aukkoon olisi ohjeen mukaan tullut nirkkoreunus ja hihoihin piparkakkureunus, mutta halusin mieluummin pitää ne yksinkertaisina. Nappien sijaan laitoin kiinnityssysteemiksi neljä "helmeä" ukiltani saadusta rihkamakorusta.


Kastemekon ohje on peräisin 70-luvun Eevaneule-lehdestä. Ohje löytyy sähköisessä muodossa täältä.
Lankana täytin Novitan Kotiväkeä, virkkuukoukkua 2,5 ja pyöröpuikkoa 2,25.

11 kommenttia:

  1. Wau! Mä en pysty sanomaan muuta. Tyhjentävä Wau!

    VastaaPoista
  2. voi miten kaunis kastemekko!! <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille tasapuolisesti :)

    Oon ihan tosi tosi tosi tyytväinen lopputulokseen.

    VastaaPoista
  4. tuonne ohjeeseen ei pääse. osaatko sanoa mistä muualta sen voisi löytää.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana malli ja toteutus! :)
    Ohjetta kaipailisin minäkin. Saisiko sen sinulta Lilli-Marjukka? Bongasin mekon ohjeen joskus aiemmin netistä - enää ei löydy mistään... :(

    VastaaPoista
  6. Minäkin haluaisin ohjeen. Ei löydy kyseistä lehteä tai ohjetta enää mistään ellei ilmesty johonkin divariin.

    VastaaPoista
  7. voi kun olisi tosiaan tuo ohje vielä olemassa, aivan ihana malli!

    VastaaPoista
  8. Hei,
    löysin tämä kastemekon ohjeen Eevaneule lehdestä v.1974 Nro.1

    VastaaPoista