Näytetään tekstit, joissa on tunniste villapaita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villapaita. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. lokakuuta 2014

Pandanappi-paita

Pojan lemppari tältä syksyltä on ehdottomasti Pandanappi-paita.
Siinä maailman murheet unohtuu,
kun pääsee hypistelemään pandan mallista nappia.


 Alkysyksystä meinasi iskeä paniikki, kun tajusin, 
että perheen nuorin on  kasvanut ulos kaikista villapaidoistaan.

Löysin Leikkipuistoneuleista ohjeen kivaan villapaitaan, 
mutta en siihen hätään saanut tilattua sopivaa lankaa projektiini.

Kävin ostamassa Anttilasta kolme kerää Nallea syksyn uutuunsvärissä, 
ruskeassa ja kaivoin Novitan lastenvaate-lehden esiin.
Tämä villapaita on tehty sillä Angry Birds possu -paidan oheella. Ilman possua.


Lopputulos on kiva.
 Tein tarkoituksella paidasta ja sen hihoista ohjetta pidemmät, 
niin paidalle löytyy käyttöä pidemmäksi aikaa.

Ps. Kuvissa on muuten myös keväällä ompelemani lippapipo.
Kaavaa muokkasin Noshin lippapipoa pidemmäksi, kyllä pipon pitää korvien yli yltää!
Kangas on joku pikkupala, jonka tilasin Nosh-huumassani keväämmällä.



sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Hyvää isänpäivää!

Isänpäiväähän vietettiin jo vuoden lopussa,
mutta miehen isänpäivälahja jäi päivittämättä Jämälankalaatikkoon!

Olen montamontamontamontamonta kertaa tahtonut neuloa miehelleni 
( joka muuten on loistava isä meidän lapsille!) villapaidan.
Edellisen neuloin joululahjaksi miehen ollessa armeijassa. Siitä on jokunen tovi.

Vihdoin löytyi malli, joka miellytti sekä neulojan, että saajan silmää!



 Syksyllä törmäsin jossain neuleblogissa Veera Välimäen Nappipaitaan
Rakastuin, ja näytin kuvia paidasta miehelle.
Sain luvan tarttua puikkoihin!


Ennen puikkojen valintaa oli vielä löydettävä täydellinen lanka. Sen edellisen villapaidan neuloin seiskaveikasta, eikä käyttäjä oikein pidä sen karheudesta. Kutittaa kuulemma ikävästi.

Ohjeessa mainittu The Plucky Knitter Plucky Rustic oli minulle täysin vieras lanka, joten pitkällisen pohdinnan ja nettishoppailun tuloksena päätin tilata paitaa varten Cascade Yarnsin 220 Heathers -lankaa 8013 walnut-värinä.
 


Ja sitten heilui puikot! Nämä Cascaden langat on niin ihania neuloa! Hämmästyn joka kerta! 
Eihän mikään lanka voi samaan aikaan olla näin jämäkkä ja pehmeä!

Niin siitä langasta vaan tuli paita! Eikä mikä tahansa paita, vaan ihan nappi valinta!
Napit kävin ostamassa paikallisesta nappikaupasta, jossa on laaja skaala nappeja (ja niin paljon muutakin!). Jos sieltä ei jotain löydy, niin sitä "jotain" ei tarvita.


Saaja tykkäsi.

PS. Edelliset miehelle neulomani villasukat 
(taitavat muuten olla samaisen armeijavuoden tuotantoa) 
alkavat osoittaa kulumisen ja rikkoutumisen merkkejä. 
Saisinkohan seuraavaksi luvan neuloa villasukat?

torstai 12. syyskuuta 2013

Lämmintä ylle

Noniin! Tässä tulee kuva yhdestä lempparityöstäni pitkään aikaan!
(Huomaa myös taustalla keittiörempan alta purettu vanha keittiö ja sen moninainen sälä!)


 Pikkumies on kesän ainakana hujahtanut pituutta siinä määrin, ettei viime talven villapaidat enää mahdu päälle. Tämän hupullinen villapaita on tehty mukaellen Novitan Ipana 2013-lehden Possu-hupparia. Lankana käytin ihanaa Cascade 220 Superwash Sport -lankaa. (Niin superpehmeää, että itkettää!) Hupparin raidallinen tasku on myös samaista lankaa.


Kyllä tässä hupparissa kelpaa syödä kotipihan soraa ja sahanpuruja!

Ps. Toissailtana sain tekstiviestin, että Prisman Smatpost-automaatissa olisi minulle paketti.
Onkohan se SNY:ltä? Tänään selviää, kun käydään kaupassa!

torstai 11. lokakuuta 2012

McDreamy

Jossain neuleblogissa törmäsin ehkä suloisimpaan äijistely-villapaitaan ikinä. Ohje löytyi lopulta, pienen penkomisen jälkeen, Garnstudion sivuilta. Mallin nimi on McDreamy. 
Onkohan Greyn anatomia -tv-sarjalla tekemistä asian kanssa?


Lankana Dropsin Baby Merino, jota täällä meillä päin ei saanut mistään kaupasta. 
Onneksi kälyni suosiollisesti diilasi minulle kyseistä lankaa Tampereen Lankaideasta.
Kiitos Armi!

Ps. Seuraavan koon vastaava villapaita (harmaana) sujahtanee puikoille tänä iltana.