keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Rainbow Special ja Herringbone

Viikonloppuna tajusin, että kesä on tosiaan ohi ja  olisi aika kaivaa talvivaatteita esille. Eniten tietysti kiinnosti mitä ja minkä kokoista villavaatetta pitäisi talven aikana saada aikaan. Tulikin hiukan kiire, kun huomasin, ettei Pikkuherralle ollut villahousuja! (Niitä vaipan kanssa pidettäviä toki on vaikka muille jokaa, mutta niissä ei ole pitkiä lahkeita...) Ei siis auttanut muu, kuin etsiä netistä sopiva villahousuohje ja ryhtyä työhön!


Langaksi valikoitui Salaisen neuleystävän syyskuun paketista löytynyt vihreäsävyinen Drops Fabel. Ohje löytyy täältä. 80/86 koko tunti liian pieneltä ja 92/98 taan ihan liian suurelta, joten tein välikoon omilla mitoilla. Hyvät tuli!

Myös SNYltä saatu Dropsin Delight pääsi puikoille ja minä sain uudet kotisukat.
Herringbone-sukkien ohje löytyy Garnstudion sivuilta.


Sanomattakin on selvää, että samaisessa paketissa mukana tullleet karkit on syöty. Aikaa sitten!

2 kommenttia:

  1. Kiva, että langat ovat pääseet heti käyttöön :)

    Seuraavaa pakettia tässä jurikin pohdiskelen, mitä siihen keksisin.

    SNYsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, etenkin toi Delight huuteli kovasti päästä pian käyttöön. Ja Fabel vaan sattui olemaan oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja mikä mahtavinta: oikean väristä (pinkkejä villapöksyjä en kyllä kykene pikkumiehelle pukemaan, jossain se raja menee..) :D

      Poista