torstai 3. marraskuuta 2011

Paketti SNYltä



Alkuviikosta postilaatikkoon kolahti (tai eipä taida pehmeä paketti kovin kolahtaa..) paketti Salaiselta Neuleystävältä! Paketista löytyi Regian sukkalankaa, Schachenmayrin (?) värikästä puuvillalankaa ja Dropsin Alpacaa. Kaikki minun värisiä! Paketin kruunasi pieni Haisuli-peltirasia (vihdoinkin järkevä paikka neuloille!) ja suklaata (kiitoskiitoskiitos!!!) Suklaan ehdin jo syödä "mielenterveyslääkkeenä", sen lisäksi että kotiäidin arki ei aina ole ruusuista (parhaillaan käyn päikkärikamppailua uhmiksen kanssa) niin kodinkoneetkin takkuaa (tietokone palasi maanantaina reilun viikon kestäneeltä huoltokeikalta TAAS, eikä toimi vieläkään..)


Viime viikko oltiin syysloma tunnelmissa ja käytiin pikavisiitillä Jyväskylässä. Ei kuitenkaan niin pikaisella ettenkö olisi ehtinyt vierailla Pikkulinnassa! Voi miten onnelliseksi ihminen voikaan tulla jossain pienessä lankakaupassa! Mukaan lähti ihanan väristä Schoeller Stahl Merino Mixiä, josta uhmis saa itselleen villatakin talven viimaan, pari kerää Dropsin Alpacaa joista tulee mahdollisesti pieniä sukkia ja kolme kerää erivärisiä Austermannin Steppejä joululahjoihin. Voi tätä autuutta!


Nyt takaisin jatkamaan sitä päikkärikamppailua!

3 kommenttia:

  1. Aivan ihania lankoja olet saanut sekä snyltä että itse löytänyt. Jaksamistä päkkärikamppailuun.

    VastaaPoista
  2. Hieno paketti, upean väriset langat. Mutta kun seuraaan kerran käyt Jyväskylässä, niin Pikkulinnan lisäksi lähellä on myös Titityy ja Poppeli, poikkea ihmeessä niissäkin, molemmilta löytyy verkkosivutkin. Kestämistä uhmailuun ;)

    VastaaPoista
  3. Weba, kiitos! Jaksamista ja pitkää pinnaa todella tarvitaan! :)

    Anonyymi, oli niin pikainen Jyväskylän visiitti, että ehdin vain Pikkulinnaan. Ja pitihän sieltä kanta-asiakaskortilta saada 5euroa pois kuleksimasta :D Ehkä ensi kerralla kun Jykylään eksyn, niin ehdin tehdä kunnon lankakauppakierroksen!

    VastaaPoista