sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Sukkia ja pipo

Kesäkuun alussa heittäydyin mukaan ihan uudenlaiseen hulluuteen. Nimittäin Kesäyön Hullutukseen . Juhannukseen saakka pitää joka päivä aloittaa yksi (neule- tai virkkaus)työ ja kaikki työt pitää saada valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Lisähaastetta omalla kohdallani aiheuttaa jämälankojen nopea hupeneminen. Rehellisesti en ole varma saanko jäljellä olevista langoista kahtakymmentäviittä järkevää työtä aikaiseksi. Katsellaan...

Koska joka päivä ei voi aloittaa jotain uutta isoa työtä, niin välissä on väännetty myös pienempiä juttuja kuten vauvan sukkia. Keltaiset sukat eivät tässä kuvassa oikein pääse oikeuksiinsa, oikeasti lanka on retromman väristä. Nimesinkin sukat retrosukiksi. Raitasukista taas piti tulla kaverit kunkkusukille, jolloin niitten nimi olisi luonnollisesti ollut Kate Middleton-sukat, mutta neuloessa tajusin sukkien muistuttavan liikaa lapsuuden kesien herkkumehujäätä. Näin ollen sukista tulikin ampparisukat! 

Ampparisukkien lanka on Novitan Nallea ja jotain tuntematonta, suunnilleen saman paksuista lankaa. Keltaisissa sukissa käytetty lanka on saatu miehen serkulta lepyttelylahjaksi. En muista millä reissulla mies sillä kertaa serkkunsa kanssa oli (pyöräilemässä Nuorgamista Hankoon, yöpymässä lumikammissa, kokeilemassa montako kertaa Jyväsjärven ehtii ajaa pyörällä ympäri vuorokaudessa...?). Oli kuitenkin sen verran hyvät lepyttelylahjat että lupasin serkulle että miehen saa viedä toistekin!

Vauvan pipon neuloin ystävän vauvalle, jonka on määrä syntyä heinäkuussa. Veikkaan että pipo on alkuun liian iso, mutta syksymmyllä varmasti ihan sopiva. Kuvassa mannekiinina toimii 4,5kk ikäinen Varpu. Neuloin saumat pipon ulkopuolelle, etteivät ne ikävästi paina pientä päätä. Ohjeena käytin hieman soveltaen Novitan sivuilta löytynyttä ohjetta . Lankana taisi olla Nallea.


Tässä siis valmistyneet KYHäelmät 1,3 ja 9.

2 kommenttia:

  1. Siis jopa mäkin suoriuduin tosta Novitan vauvan myssyn tekemisestä, wuhuu! Neuloin ensin Pikkusiskolle ihanan, marjapuuron värisen mutta se jäi aika pian pieneksi, koska mulla oli liian pienet puikot sille silmukkamäärälle... No, toinen yritys ja tyttöjen serkkupoika sai sitten vähän muokatun version ja pakko sanoa, että olin aika ylpeä itestäni. Syksyksi meinaan tuunata Pikkusiskolle uuden, ja tietty joku ihanan hempee väri. ;)

    VastaaPoista
  2. Joo, tää pipo on ihanan helppo ja nopea tehdä! Tarvii vaan muistaa lisätä ja kaventaa silmukoita :) Muuta ei sit tarviikkaan!

    VastaaPoista